13. toukokuuta 2015

223. Hyvästi!

♥ Elma 27.5.1999 - 13.5.2015  




Nyt se hetki sitten koitti, Elma lähti vihreämmille laitumille tänä aamuna. Jalka ei olisi enää parantunut ja hevonen oli tuskissaan. Näin on siis parempi, vaikkei siltä tunnukaan. Lepää rauhassa, oma pieni hevoseni ♥ 

Tämän blogin tarina loppuu tähän, mutta jätän sen avoimeksi. Uusi blogi löytyy TÄÄLTÄ.

9. toukokuuta 2015

222. Nuutteilua

Moikka!

Tänään mulla oli Reetan yksityistunti, aiheena puomikoulu. Hain jo Friidan sisälle ja aloin sitä siinä harjailemaan. Sitten oli kavioiden putsauksen vuoro ja siinä huomasin, että etukenkä puuttuu. Soitettiin ponin omistajalle, joka sanoi että ei kannata ratsastaa sillä. Sain onneksi lainahepan tunnille; Nuutin. Nuutti on suunnilleen samankokoinen kuin Elma ja samanvärinenkin vielä :D




Aloitettiin tunti käynnissä, tekemällä voltit joka kulmaan ja väistättämällä avonaisella sivulla muutama askel ulos. Tässä olikin pikkuisen hommaa, kun Nuutti on tosi erilainen kuin muut hepat millä oon mennyt. Ja lisäksi Nuutti on paljon alkeistunneilla mukana, niin se ei kovin usein joudu kunnolla töihin :D Tänäänpä joutui.


Väistöä.


Käyntitehtävän jälkeen siirryttiin kevyeeseen raviin ja tehtiin päätyihin suuret ympyrät. Toisessa päädyssä mentiin muutama puomi ravissa myöskin. Nuutti nosteli jalkojaan hyvin ja muutenkin ravi sujui ihan ok.






Siirryttiin käyntiin ja siirryttiin ratsastamaan keskiympyrälle. Tehtävänä oli pienentää ympyrää ensin ja sitten suurentaa. Tässä piti asettaa kovasti sisälle ja samalla käyttää ulkopohjetta, että sai hepan pienentämään ympyrää. Oli haastetta, Nuutti ei aluksi millään halunnut taipua mihinkään suuntaan ja vauhti hiljeni vain. Kuitenkin tehtävä alkoi sujumaan oikein hyvin ja käyntikin kulki eteenpäin. 

Suurennus olikin ehkä vähän helpompaa, muttei saanut mitään ilmaiseksi silloinkaan. Toiseen suuntaan kaikki oli vaikeampaa, mutta siinäkin alkoi toimimaan loppupuolella hyvin. Nuutti rentoutui kivasti ja kulki pyöreänä.






Lopuksi kokeiltiin ensin harjoitusravia ja laukkaa ympyrällä. Nuutin ravi oli vaikeeta istua, tai no helpompaa kuin Elmalla, mutta silti haastavaa. Sai käyttää kunnolla vatsalihaksia ja pohkeita. Alkuun se vastusteli kunnolla mun pyyntöjä ja meni vaan miten sattuu. Sain vähän ajan päästä ponin kuuntelemaan kuitenkin mun apuja ja sitten Nuutti alkoikin ravaamaan nätisti. Oli itellekin helpompaa istua siellä selässä.

Sitten oli laukan vuoro. No, se menikin aika surkeasti, taas aluksi. En saanut hevosta millään laukkaamaan. Yritin ja yritin, kerran Nuutti vetäisi kivan pukin kun napautin sitä raipalla pyllylle..:D Vaihdettiin suuntaa ja jotenkin sain laukan nostettua ja laukattiin pieni pätkä pitkää sivua pitkin. Otettiin vielä laukkaa ympyrällä molempiin suuntiin, kun vihdoin sain hepan oikeeseen askellajiin. Laukkaa oli kyllä tosi vaikea pitää yllä, kun Nuutti on niin tarkka kädestä, ei saa yhtään pitää kiinni, muuten se siirtää heti raville. Ja näin kävikin aika monta kertaa..Lopetettiin laukka hyviin pätkiin, missä ratsastaja määräsi raviin siirtymisen ajankohdan :D










Tunnin loppuun ravailtiin toisessa päädyssä vielä puomeja, ensin kevyessä- ja sitten harjoitusravissa. Hyvin meni! :) Oli tosi hyödyllinen ja kiva tunti, näitä lisää!


Puomit harjoitusravissa, pomppuista kyytiä :D




Ratsastuksen jälkeen laitoin Nuutin pois ja menin vähäksi aikaa syöttelemään Friidalle vihreää. Kyllä poni nautti herkusta! :) Syöttelyn päätyttyä harjailtiin vielä Elmaa ulkona ja otettiin siltä vähän jouhia tulevia jouhikoruja varten. Vietiin hepo sitten karsinaan odottelemaan iltaheiniä. Mukava päivä tallilla siis takana! :)



5. toukokuuta 2015

221. Jälleen poneilua



Olin eilen taas ratsastamassa Friidalla. Mentiin kentällä ja taivuteltiin paljon, sen verran poni on nimittäin jumissa. Tehtiin verkan jälkeen kolmikaarista käynnissä, siinä poni taipui tosi hyvin. Pitkällä sivulla siirryttiin raviin ja ravattiin se kokonaan. Päädyssä taas siirryttiin käyntiin. Sai edelleen pyytää Friidaa kulkemaan kunnolla eteen..:D






Kolmikaarisen jälkeen käveltiin hetken aikaa keskiympyrällä yrittäen saada poni sisäpohkeen ympärille. Helpommin sanottu kuin tehty! Sai tehdä kunnolla töitä, että sain ponin kulkemaan oikein. Kyllä se sitten meni monien taivuttelujen jälkeen sillälailla miten halusin. Mentiin vähän harjoitusravia myös ympyrällä. 




Loppuun otettiin vielä laukkaa ympyrällä molempiin suuntiin. Laukka nousi hyvin ja pyöri eteen, tällä kertaa paremmin kuin viimeksi. Se oli jotenkin pyöreämpää ja Friidakin liikkui paremmassa muodossa. Laukan jälkeen otettiin vielä loppuravit ja -käynnit. Sitten poni pääsikin karsinaan lepäilemään :)







Tähän vielä, että siis vuokraan nyt Friidaa kaksi kertaa viikossa ja käyn tiistain tunnilla :) Ensi viikolla tulossa isoja muutoksia blogiin ja vähän huonompia uutisia muutenkin...:( Mutta nautitaan nyt siitä mitä on!

29. huhtikuuta 2015

220. Kouluratsuillen

Eilen olin taas tunnilla ja aiheena oli koulukisoihin harjoittelua. Tosin ei oltu koko tuntia tunnilla, karattiin kentälle lopussa :D Mun piti mennä Friidalla, mutta toinen tuntilainen menee sillä kisoihin ja tarvitsi vähän harjoitusta ennen niitä, joten mä sain alleni osaavan kouluheppa Roosan. En ollutkaan mennyt sillä kuin viimeksi kesällä, joten oli mukava yllätys.




Aloitettiin tunti menemällä käynnissä kunnolla kulmiin hidastusten avulla. Roosa meni jo heti alkuun tosi hyvin kulmiin ja ei oikeastaan tarvinnut tehdä mitään ylimääräistä. Kulmien ratsastuksen jälkeen siirryttiin kevyeeseen raviin ja alettiin tulemaan keskihalkaisijalle. Tehtävänä oli siis vain ratsastaa suoraan halkaisijaa pitkin. Päädyssä vaihdettiin aina suuntaa. Tämäkin tehtävä meni hyvin, eikä mitään huomautettavaa ollut.


Istunnalle tarvisi kyllä tehdä jotain, hartiat ainakin taakse ja muutenkin yläkroppa suoremmaksi!


Sitten vuorossa olikin ravilisäys kevyessä ravissa toisella pitkällä sivulla. Toisella sivulla mentiin harjoitusravia ja tehtiin neljän askeleen käyntisiirtyminen. Tässä vaiheessa Roosa oli vielä aika vauhdikas ja en oikein saanut hidastettua kunnolla...Eli siis nappulat oli vielä vähän hakusessa. Lisäykset meni kyllä tosi hyvin, askel venyi kunnolla. Käyntisiirtymiset olikin hiukan vaikeampia, mutta sain hepan kuitenkin kävelemään jotenkin rauhassa. Raviin se sitten lähtikin mielellään :D Muutaman kerran jälkeen multa loppu kunto ja siirryin toiseen päätyyn kävelemään Roosan kanssa. Siinä sitten palaset loksahti kohdalleen ja ratsastus alkoi sujumaan oikein mallikkaasti.




Viimeiseksi olikin laukan vuoro, jota en aikonut edes tehdä. Eli menin vain harjoitusravissa kaksi ympyrää peräkkäin ja siitä pitkälle sivulle puoleen väliin asti ravia. Hyvin meni! Toisella kerralla Roosa päättikin nostaa laukan ja me laukattiin sittenkin tuo tehtävä melkein kokonaan :D Otin kuitenkin raviin ennen pitkää sivua, vaikka kyllähän heppa olisi hallinnassa pysynyt koko ajan. 

Siirryttiin päätyyn, jossa kaikki muutkin neljä ratsukkoa käveli ympyrää, kun yksi ratsukko meni rataa toisella puolella maneesia. Kyllästyin siinä vaiheessa kävelemään pientä rinkiä ja siirryin ulkokentälle toisen tuntilaisen kanssa. Siellä ratsastin kunnolla ravia ympyröillä ja sain tosi hyvää ravia aikaiseksi. Roosa on kyllä super hieno kouluhevonen! :) En olisi halunnut lopettaa ratsastusta ollenkaan, oli niin kivaa! 


Näitä samanlaisia kuvia tulee nyt vähän enemmänkin, kun en osannut päättää mikä on niistä kivoin!




Iloinen ratsastaja :D








Tyytyväiset treenin jälkeen <3

25. huhtikuuta 2015

219. Unelmaponi

Tänään pääsin taas Friidalla ratsastamaan ja voi että miten hauskaa meillä olikaan! :) Mentiin ihan perusjuttuja, mutta tällä kertaa poni kuunteli oikein mukavasti ja saatiin hyviä pätkiä paljon. Viime kerralla nimittäin tuuli niin kamalasti, että ratsastus meni vaan oikeastaan ponin rauhoitteluun..Laukattiinkin enemmän kuin koskaan ennen ja laukkasi tosi nätisti, ei merkkiäkään pukittelusta jota se pienemmille ratsastajille saattaa tehdä.






Ravissa sai tehdä aluksi töitä kunnolla, että sai sen etenemään kunnolla. Sainkin raviin mukavan tahdin ja Friidakin alkoi liikkumaan kivassa muodossa :) Tänään oikeestaan ekaa kertaa sain ponin menemään kunnolla ja siihen varmasti vaikutti sekin, että laukkasin aika paljon edelliskertoihin verrattuna. 










En voi kyllä kylliksi kehua tuota ponia, on se vaan niin ihana :) <3 Vaikka onkin laiska kuin mikä :'D Mutta mähän oon ratsastanut aikoinaan kuusi vuotta itsepäisellä ja laiskalla shetlanninponilla, kokemusta siis löytyy ;)